Suomen lipun alle saapui loppuvuodesta 2021 kaksi uutta säiliöalusta: M/t Jatuli ja M/t Jaarli. Tankkereilla työskentelee täysin suomalaiset miehistöt.
Tankkerit rakennettiin Ulsanin kaupungissa, Hyundai Heavy Industries Co. Ltd:n telakalla, Etelä-Koreassa.
Astu laivaan ja lähde yt-matruusi Tommy Björklundin kanssa matkalle mukaan hakemaan uudisrakennusta Etelä-Koreasta kohti koti-Suomea!
Kuten jokseenkin kaikkeen viimeiset vajaa kaksi vuotta, vaikutti korona myös laivastomme uuden jäsenen hakureissuun. Ruljanssi alkoi jo hyvän aikaa ennen lentoa Etelä-Koreaan. Luonnollisesti piti olla negatiivinen koronatestitulos, joka on max. 72 tuntia vanha lennon startatessa.
Lentokone oli onneksi puolityhjä, joten turistiluokassakin saattoi nauttia businessluokan tiloista. Lennon aikana lentoemäntä toi viisi lappua täytettäväksi, näistä vain yksi ei liittynyt koronaan.
Soulin melkein tyhjällä kentällä kävimme läpi seitsemän tarkastuspistettä, joiden jälkeen meidät ohjattiin eräänlaiseen karsinaan odottamaan kuljetusta karanteenihotelliin. Karsinasta ei saanut poistua kuin vessaan ja sinnekin poliisin saattelemana. Puolentoista tunnin odottelun jälkeen meidät ohjattiin bussiin, luonnollisesti poliisin kera tämäkin ja poliisi seurasi bussissa aina Soulin keskustassa sijaitsevaan karanteenihotelliin saakka.
Etelä-Korea oli päättänyt, että ulkomaalaiset joutuvat kahden viikon karanteeniin heti maahan saavuttuaan. 1.11.2021 karanteeni lyheni kymmeneen päivään.
10 päivää ei kuulostanut miellyttävältä sekään. Karanteeni siis oli täydellinen, pakollinen ja sen rikkominen vahvasti sanktioitu: ”jopa vuosi vankeutta tai 7 000 € sakko”, luki huoneessa olleessa lappusessa. Kentällä puhelimeen ladattiin appi, jonka kautta ilmoitettiin viranomaisille terveydentila ruumiinlämpöineen aamuin illoin. Korealaiset ottivat koronan todella vakavasti.
Huone oli aivan normaali kahden hengen huone - jossa tietysti asuimme yksin - joten puitteet olivat siinä mielessä kunnossa. Kymmenen päivää on toki pitkä aika viettää 15 neliön kopissa, eli tekemistä piti olla. Itselläni oli mukana kirjoja, puhelimeen ladattuja leffoja ja sarjoja sekä johto, jolla nämä pystyi peilaamaan telkkariin. Liikunnaksi oli pakko kelvata kokoelma kuminauhoja, joka osoittautui sangen toimivaksi ratkaisuksi olosuhteet huomioon ottaen. Hotellissa oli myös ihan toimiva Wi-Fi, joten kotimaiset lehdet sai ladattua ja VPN-yhteydellä pystyi katsomaan Areenasta uutiset, joten maailman ja kotimaan asiat eivät jääneet aivan pimentoon. Seitsemän tunnin aikaeron johdosta edellisen illan 20.30 pääuutislähetyksen tallenne tuli katsottua aamiaisen yhteydessä, mikä tuntui aluksi hieman oudolta.
Ruoka ilmestyi kolme kertaa päivässä oven taakse ja samaan paikkaan jätettiin ”astiat”. Ruoka oli varsin aasialaista; puolesta siitä mitä siellä söin, ei ollut hajuakaan mitä se oli. Ruoka oli kaiken kaikkiaan ihan maukasta.
Kahvi kun on meille suomalaisille hyvinkin tärkeä ja paljon käytetty nautintoaine, niin lievä shokki oli havainto siitä, että huoneessa oli muutama annos pikakahvia, eikä lisää tullut ruoan mukana. Asia vaati tietysti välitöntä reagointia ja yhden puhelun ja mailin jälkeen saimmekin kaksi annosta jokaisen ruoan kera, eli siedettävät kuusi kuppia per päivä.
Kymmenen päivää kului loppujen lopuksi ihan vauhdikkaasti. 16.11.2021 koitti vapaus. Meille oli järjestetty Soulista Ulsaniin bussikuljetus, joka lähti hotellilta klo 10 paikallista aikaa. Matka halki lähes koko Etelä-Korean kesti viitisen tuntia. Matka Ulsaniin taittui hienoissa maisemissa.
Ulsan on suomalaisittain suurkaupunki miljoonalla asukkaallaan, joten tekemistä ja nähtävää riitti. Itse hotellissa oli hyvin varustettu kuntosali ja saunaosasto uima-altaineen.
Hotellista puolen kilometrin päässä oli mahtava tekojärven ympärille muodostettu puisto, jossa oli erinomaiset lenkkipolut. Puistossa pystyi myös kiipeämään läheiselle vuorelle, josta oli mahtavat näkymät kaupunkiin.
Muutaman kilometrin päässä hotellilta sijaitsi meripuisto, jonka polut ja sillat kulkivat jyrkkien rantakallioiden päällä, tarjoten myös mahtavat maisemat.
Ulsanista pohjoiseen sijaitsi nauha kyliä ja pikkukaupunkeja, joihin oli hyvä tutustua pyöräillen. Osa miehistöstä sijoitti 100 euroa korealaisvalmisteiseen maastofillariin, mikä osoittautui erinomaiseksi investoinniksi.
Kylillä oli huomattavasti mukavampaa ja nopeampaa liikkua fillarilla, vaikka pyörätiet eivät olleet aivan meikäläistä standardia, liikenteestä puhumattakaan. Koska laivalta lounaspaikkaan oli 1,5 kilometriä, saivat fillaroitsijat huomattavasti pidemmän ruokatunnin, kun muut siirtyivät lounastamaan kävellen. Myös vapaa-aika lisääntyi, koska kolmella bussilla laivalta hotelliin siirtyminen vei tunnin, fillarilla matka taittui alle vartissa.
Ostospaikkojakin oli, mutta hintataso ei merkittävästi poikennut Suomen tasosta, joten mitään ihmeellistä ei tarttunut mukaan. Kuten aiemmin mainittu, ottivat korealaiset koronan varsin vakavasti. Kauppojen aulassa olivat vartijat, jotka valvoivat että jokainen sisääntulija soitti tiettyyn numeroon, jotta mahdollisessa tartuntatapauksessa samassa tilassa olleet olisivat jäljitettävissä. Hotellin aulassa oli tv-monitori, jossa oli joku laservekotin, joka mittasi lämmön ja monitoriin kuvaan ilmestyi naaman ympärille kehys, joka kertoi ruumiinlämmön. Myös ruokailemaan mennessä piti mitata lämpö ja merkitä tiskillä olevaan lappuun oma nimi huoneen numeron yhteyteen.
Heti Ulsaniin saapumista seuraavana aamuna pääsimme sitten itse asiaan, eli edellä kuvatulle telakalle tutustumaan M/t Jatuliin. Kyse oli tosiaan ensimmäisinä päivinä enemmän tutustumisesta, kuin varsinaisesta työnteosta. Laivassa oli kesken asennustöitä ja maalausta, joten pyrimme pikemminkin olemaan poissa tieltä. Vajaan viikon yleisen hengailun jälkeen alkoi jotain tapahtumaankin. Aluksi täkkiporukka valvoi narujen vinsseille laittoa. Käytännössä vaan katselimme; asennusporukka ei ollut ensimmäistä kertaa näissä hommissa, sen verran rutiinilla ja nopeasti homma sujui.
Hyundain Ulsanin telakka on maailman suuri lajissaan. Telakalta valmistuu vuosittain noin 60 laivaa, mikä on järjetön määrä. Turun Meyerin telakan kaltaisia palkkinostureita alueella oli parisenkymmentä, kun em. Suomen suurimmalla telakalla niitä on kaksi. Telakalla työskentelee noin 63 000 ihmistä ja melkein kaikki yhdessä vuorossa ja pääsääntöisesti arkipäivisin.
Seuraavaksi alkoi saapua toimituksia laivaan: työkaluja, byssan tarvikkeita, telkkareita, natolankaa piraattien varalta, ynnä muuta sälää. Tavaraahan tuli sitten oikein kunnolla. Laivan tyhjillään ollut noin 150 neliön AMP-huone sai toimia välivarastona ja sehän täyttyi melko nopeasti. Täältä sitten kukin osasto yritti löytää omia tavaroitaan, mikä siinä sekamelskassa ei välttämättä ollut ihan yksinkertainen homma. Pikkuhiljaa tavarakasa kuitenkin hupeni ja tavarat pääsääntöisesti päätyivät niille kuuluville paikoille ja laiva alkoi telakankin puolesta saada sitä väriä ja varustelun tasoa, että luovutuksen aika alkoi olla käsillä.
Koronasta johtuen laivan luovutus ja lipunvaihto oli sangen nopea ja koruton tilaisuus. Ei ollut soittokuntaa, isoa edustusta telakalta ja Suomen päästä, eikä shampanja virrannut. Mutta ainakin omasta mielestäni tilaisuus oli näinkin mukava ja ennen kaikkea ainutlaatuinen; harvoin sitä saa olla vastaanottamassa Suomen lipun alle tulevaa upouutta tankkeria. Laivan päällikkö Kim Palhus nosti ahteritäkillä lipun salkoon, jonka jälkeen miehistö sekä muutama laivan omistajan edustaja kokoontuivat komentosillalle Nesteen Paavo Kojosen pitämää lyhyttä puhetta kuuntelemaan ja tyfoonia huudattamaan.
Lipun vaihtoa seurasi se, että saimme muuttaa hotellista laivaan asumaan. Neljä viikkoa hotellissa alkoikin useimmille piisaamaan ja loppui myös eestaas reissaaminen hotellin ja laivan välillä, johon meni bussilla liikkuvilla sellaiset pari tuntia päivässä.
Itsenäisyyspäivän vietimme siis vielä telakalla, mutta 7.12. homma oli telakan osalta paketissa ja matka kohti ensimmäistä pysähdystä, Singaporea, alkoi. Ulsanissa lähtöpäivän lämpötila oli noin kymmenen astetta ja jo seuraavana päivänä lämpöä oli tuplasti. Taiwanin salmeen saavutettuamme alkoi lämpötila ollakin jossain kolmenkympin paikkeilla, mistä se ei sitten muutamaan viikkoon juuri laskenut, lukuun ottamatta paria päivää Afrikan eteläkärjen tuntumassa.
Singaporeen saavuimme aikataulussa 15.12. kahdeksan päivää matkattuamme. Maihin ei ollut asiaa eikä olisi ollut aikaakaan, otimme vain redillä provianttia ja matka jatkui kohti Intiaa. Olimme heti matkan alussa alkaneet varustaa laivaa merirosvojen varalle. Jo Koreassa saimme kymmeniä koileja natolankaa, jota aloimme virittelemään reelinkeihin. Muutaman päivän virittelyn jälkeen olimme saaneet paatin sen näköiseksi, että uskoimme mahdollisten kutsumattomien vieraiden miettivän kaksi kertaa kannattaako just tuohon laivaan yrittää kyytiin.
Singaporen jälkeen olimmekin jokseenkin heti Malakansalmessa, joka on yksi pahamaineisimpia merirosvoalueita. Meillä oli hyvin natolangoitettu laiva ja koska olimme painolastissa, niin vapaakylkeä oli hulppeat 15 metriä, joten kovin huolissamme emme mahdollisesta merirosvojen vierailusta olleet.
Natolangan lisäksi kaikki ovet yhtä lukuun ottamatta olivat lukossa ja ruorikonehuone olisi saanut toimia citadelina mahdollisen hyökkäyksen sattuessa ja se oli sitä varten varusteltu tukevin lukituksin, radiolla, runsaalla juomavedellä ja muulla tarpeellisella.
Malakansalmi läpäistiin kunnialla ja saavuimme Intian valtamerelle 17.12. Reittimme vei pitkin Bengalinlahtea Intian eteläkärki kiertäen kohti Sikkaa, jonne ETA oli jouluaattona. Jouluaterian ehdimme syödä ennen kuin lastaushässäkkä alkoi joulupäivänä, muuten emme juuri joulua viettäneet. Perinteiset kirkon joululahjat eivät meitä tavoittaneet, eikä juuri muutakaan jouluun liittyvää ruoan lisäksi näkynyt, mikä vaikutti useimmille sopivan oikein hyvin.
Joulupäivänä ajoimme Sikkan poijuun vastaanottamaan Jatulin ensimmäistä lastia, joka oli dieseliä, vaikka Jatuli raaköljylaiva onkin.
Ennen lastausta lappasi porukkaa laivaan kuin pipoa; oli normaalit tarkastajat, loading masterit, mooring masterit ym. Tämän lisäksi joku, jota kutsuttiin ”doctoriksi” tuli tarkastamaan rokotustodistuksia niiltä, kenellä sellaiset nyt sattui mukana olemaan. Epäonnekseni itselläni oli ja keltakuumerokotuksen kohdalla ollut, sairaanhoitajan kynällä tekemä päivämäärän korjaus sai aikaan suuren pöyristymisen. Homma sai käsittämättömät mittasuhteet, varsinkin kun ottaa huomioon, että ko. todistus ei ollut pakollinen, eikä sitä ollut läheskään kaikilla. Syyhän sitten selvisi, miksi asia sai niin suuren huomion, tästä lähes anteeksiantamattomasta virheestä olisi pitänyt maksaa rahaa. No, ei maksettu.
Nämä ja muutamat muut episodit läpikäytyämme pääsimme vihdoin lastaamaan. Jostain syystä intialaisilla oli omaa porukkaa kannella ”valvomassa” lastausta. Miksi ja mitä he siellä tekivät, ei koskaan selvinnyt. Ainoa mikä selvisi oli se, että joivat olutta ja polttivat tupakkaa keulassa. Siis tupakkaa kannella lastauksen aikana. Emme tietenkään itse teossa saaneet ketään kiinni, mutta oluttölkkejä ja tupakantumppeja löytyi kannelta lähdön jälkeen. Sikkan viranomaisista ja paikallisen väen hieman meistä poikkeavasta työkulttuurista huolimatta saimme lastin kunnialla laivaan, laivan poijusta irti ja saatoimme aloittaa matkan pisimmän, melkein 10 000 merimailin ja 32 päivän pätkän Sikkasta Las Palmasiin.
Aikaisin aamulla 1.1.2022 ylitimme päiväntasaajan. Koska aluksellamme oli 16 suuren linjan ensimmäistä kertaa ylittävää ”turjaketta, ryökälettä ja räkänokkaa” ja jotka kaiken lisäksi tekivät tämän ylityksen luvatta, otti Kuningas Neptunus yhteyttä aluksen päällikköön pyytäen lupaa astua laivaan ”tutkimaan, tarkastamaan ja siistimään” edellämainitut. Lupa myönnettiin ja jo samana päivänä Neptunuksen apulaiset telkesivät ryökäleet kansivarastoon ja sieltä yksitellen itse Neptunuksen ja tämän viehättävän vaimon Kuningatar Nereidan käsittelyyn.
Etelän Ristin ritariksi ei tietenkään pääse noin vaan ja minkä näköisenä tahansa. Hallitsijaparin tiukassa valvonnassa apulaiset suorittivat ensin hampaiden tarkastuksen ja hiusten siistimisen.
Tämän jälkeen housuihin kaadettiin jäitä, sekä ”tervattiin” munat kenellä sellaiset olivat, sekä samalla ”tervalla” -jonka virkaa sai tehdä jonkin sortin vaseliini- piirrettiin Etelän Risti kokelaiden rintaan.
Lopuksi kokelaat istuivat koneosaston kyhäämän uima-altaan reunalle ja pudotettiin hallitsijaparin avustajan atraimen kopautuksen saattelemana altaaseen. Tämän ikivanhn rituaalin myötä Etelän Ristin ritarikunta sai 16 uutta, uljasta jäsentä. Kasteen kunniaksi keittiöosasto oli kattanut ahterikannelle erinomaisen maukkaan päivällispöydän, joten tärkeä ilta sai arvoisensa päätöksen.
Intian Sikkasta Etelä-Afrikkaan olikin melkein pelkkää suoraa viivaa, joten maisemat olivat kauniit, mutta yksitoikkoiset.
Pientä toivetta elättelimme valaiden näkemisestä, mutta merenelävät rajoittuivat lähinnä lentokaloihin ja parveen sinisuulia, joiden parveilu keulamastossa aiheutti mittavan ulosteongelman kannelle. Uskomatonta minkä määrän ulostetta satakunta lintua saa aikaiseksi. Tilannetta ei lainkaan helpottanut armottomana paahtanut tropiikin aurinko, joka varsin tehokkaasti poltti jätökset kanteen kiinni. Ongelma poistui vasta kun virittelimme mastoon merirosvoille tarkoitettua natolankaa. Suulat ottivat toimenpiteestä itseensä ja poistuivat muualle sontimaan.
Pitkän merimatkan aikana sulkapallon pelaaminen toi vaihtelua.
Maisemien puolesta tuli hieman vaihtelua, kun saavutimme 4.1. Komoreille kuuluvan Anjoun saaren, maata siis näkyvissä ensimmäistä kertaa melkein kahteen viikkoon. ”Ilo” maan näkemisestä oli kovin lyhytaikainen, saari on pieni ja äkkiä ohitettu. Mosambikin salmessa Madagaskarin länsipuolella seilattiin pari päivää, mutta maa oli sen verran kaukana, ettei näköhavaintoja tehty.
10.1 ohitimme Afrikan mantereen eteläisimmän pisteen Cape Agulhasin. Matka jatkui pitkin Etelä-Afrikan rannikkoa eikä maata näkyvissä täälläkään, ei näkynyt Kapkaupunkia eikä Hyväntoivonniemeä. Etelä-Afrikan jälkeen suunta jälleen ylöspäin ja parin viileämmän päivän (+20°) jälkeen, alkoi lämpötila taas kipuamaan tukahduttaviin lukemiin. Guineanlahden edustalla oli vielä parin päivän merirosvovahti, mutta olimme sen verran kaukana, että kyse oli enemmän varotoimenpiteestä kuin todellisesta riskistä.
Guineanlahden jälkeen ohitimme Kap Verden ja viimein 26.1. saavuimme Las Palmasiin, jossa oli ensimmäinen miehistönvaihto, bunkrausta ja provianttia. Las Palmasin redillä vietimme noin vuorokauden, jonka jälkeen kohti Milford Havenia, jossa suurin osa jäljellä olevasta, Koreasta saakka matkassa olleesta porukasta, pääsi vihdoin kotiin.
Milfordissa oli myös tämän laivan ensimmäinen töijaus, joka luonnollisesti hieman jännitti. Porukka oli aivan riittävän kokenutta, mutta uusi laiva kuitenkin ja uudet vehkeet. Kaikki meni aivan mainiosti, joskin englantilaiseen tyyliin hyvin hitaasti useamman kerran narujen paikkaa vaihdellen. Muutaman tunnin töijauksen jälkeen laivaan liittyvät toimet olivat tällä erää ohi ja illalla koronasirkuksen jälkeen kohti Heathrowta ja kotia kolmen kuukauden reissun päätteeksi.
Puhun tietysti vain omasta puolestani, mutta reissu oli mahtava. Koreassa vietetyt viisi viikkoa olivat oikein antoisat. Vapaa-aikaa oli riittävästi ympäristöön tutustumista silmällä pitäen, telakalla oli mielenkiintoista ja laivaan tutustumiseen aikaa riittävästi. Matka Etelä-Kiinan mereltä Singaporen ja Malakansalmen läpi Intian valtamerelle ja sieltä Sikkaan lastaamaan ja edelleen Afrikan ympäri oli ainutlaatuinen kokemus, joka tuskin toistuu. Mitään vakavampaa ei sattunut sen enempää laivalle kuin - mikä tärkeintä - miehistöllekään, joten siinäkin mielessä reissua voi pitää onnistuneena.
M/t Jatuli on ollut pian puoli vuotta liikenteessä ja vielä riittää pientä tekemistä, mutta paikat alkavat näyttää siltä miltä niiden kuuluu näyttää. Minun vapailla ollessani Venäjä hyökkäsi raukkamaisesti Ukrainaan, jonka seurauksena laivan matkat eivät edeltäjiensä tapaan enää suuntaudu Venäjälle ja hyvä niin. Matkat ovat nyt mukavampia ja mielenkiintoisempia, mutta ehkä muutos olisi voinut tulla muusta kun edellä mainitusta syystä. Niin tai näin, M/t Jatuli sisarensa M/t Jaarlin kanssa, hoitaa nyt Suomen huoltovarmuutta aikana jolloin se on ehkä tärkeämpää kuin aikoihin.
