Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Membership service
Näytä alasivut

18.10.2016

Luottamusmiehet lisäopissa

Lähes 70 Merimies-Unionin luottamusmiestä on täydennyskurssilla Helsingissä.

Kaksipäiväinen kurssi (18.-19.10.) sisältää sekä kaikille yhteistä asiaa että varustamokohtaisten asioiden puintia.

Tämänkertaisessa koulutuksessa tarkastellaan muun muassa uutta lainsäädäntöä ja ajankohtaisia työttömyysturva-asioita sekä merenkulun huoltovarmuustilannetta. Luottamusmiehet saavat eväitä myös viestinnän hoitoon.

Tallink Siljan Baltic Princessin kansiosaston luottamusmies Jani Aittomaa osallistuu ensimmäistä kertaa täydennyskurssiin. Hän kertoo tulleensa tilaisuuteen intoa puhkuen.

-Opittavaa riittää. Asiaa on niin paljon, että osa menee väistämättä ohi, Aittomaa sanoo.

Ensikertalainen on tyytyväinen, että paikalla ovat myös varustamon pääluottamusmies sekä oman laivan laivaluottamusmies. Heiltä saa tarvittaessa tukea ja heiltä voi aina kysyä lisää.

Aittomaa arvostaa sitä, että luottamusmiehenä toimiminen tuo uusia haasteita ja vaihtelua, vaikka toisaalta tehtävä vaatii paljon.

-Pitää vain olla mies paikallaan.