Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Membership service
Näytä alasivut

22.3.2021

Suomen lipun alla oleva tonnisto on saatava kasvuun

Koronapandemia on nostanut huoltovarmuuskysymykset esille ja todistanut, että Suomen huoltovarmuus on täysin merikuljetuksista riippuvaista. Suomalaiset merimiehet ovat kuljettaneet Suomeen ruokaa ja rahtia, lääkkeitä, raaka-aineita sekä polttoainetta nyt yli vuoden ajan huoltovarmuuskuljetuksina. Kuljetukset ovat toimineet hyvin ja aukottomasti. Päivittäistavaroita on ollut koko ajan saatavilla.

Suomen ulkomaankaupasta yli 80 prosenttia kulkee meriteitse, mutta vain reilu 30 prosenttia Suomen lipun alla olevilla aluksilla. Tämä on selvä riski Suomen huoltovarmuuden kannalta. Suomen lipun alla olevan tonniston osuus Suomen merikuljetuksista pitää saada kasvuun. Kriisitilanteessa voimme luottaa ainoastaan siihen, että saamme maahan rahtia vain ja ainoastaan Suomen lipun alla olevilla aluksilla. Tuolloin valtiovallalla on mahdollisuus ottaa määräysvaltansa alle suomalaiset alukset, mutta ei vieraiden lippujen alla olevia aluksia. Ne eivät kuulu Suomen kauppalaivastoon ja ovat sen myötä omien lippuvaltioiden määräysvallan alaisuudessa.

Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Antti Neimala vastaa työ- ja elinkeinoministeriössä Huoltovarmuuskeskuksen valvonnasta ja ohjauksesta. Neimala ja Huoltovarmuuskeskuksen johtaja Janne Känkänen uskovat, että yritysten oma vastuu häiriötilanteessa toimii markkinaehtoisesti ja tavaraa saadaan toimitettua moitteettomasti Suomeen myös poikkeusolosuhteissa. Ylen MOT-ohjelma 8.3.2021 Suomen huoltovarmuuden heikot lenkit kysyi ylijohtaja Neimalalta, millaisia kuljetusriskejä sisältää se, että Suomen merikuljetuksistamme suurin osa on ulkomaalaisten toimijoiden käsissä. ”Se, että operaattorit ovat ulkomailla, eivät vaaranna merikuljetuksiamme”, vastasi ylijohtaja Neimala.

Suomen merenkulun huoltovarmuutta koskevan väitöstutkimuksen tehnyt Bo Österlund on asiasta aivan eri mieltä, kuten myös Merimies-Unioni. Österlund varoittaa sellaisesta mahdollisuudesta, että Suomen merikuljetuksia hoitavia aluksia siirtyisi turvaamaan omistajamaidensa liikennettä vakavissa häiriötilanteissa. Menneet kriisit, kuten sotatila, ovat todistaneet sen, että luottamista ulkomaalaisiin aluksiin vakavissa kriisiolosuhteissa ei ole. Näin alusten kurssi voi kääntyä kohti omia kotimaitaan ja tavarat Suomeen jäävät toimittamatta. Hyvä on myös muistaa Augustin Ehrensvärdin sanat: ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraan apuun”.

Häiriötilanteessa rahtikuljetusten hinta saattaa nousta niin korkeaksi, että vain rikkailla mailla on varaa hankkia tavaraa. Köyhät jäävät ilman. Merikuljetusten osalta tilanne voi olla vastaavanlainen kriisitilanteessa.

Erityinen huolenaihe on myös yritysten omistajuuden siirtyminen ulkomaalaisen omistukseen. Huoltovarmuuskeskuksen julkaisemassa merenkulun toimintaympäristön tarkastelussa vuoteen 2030 arvioidaan, että ulkomaalaisomisteisten yritysten osuus eri logistiikkatoimintojen markkinoiden liikevaihdosta Suomessa nousee yli 85 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Nesteen päätös sijoittaa uusi biotuotejalostamo Rotterdamiin on osoitus siitä, mitä tapahtuu, jos suomalainen omistus yhtiöissä pienenee tai siirtyy ulkomaalaiseen omistukseen. Nesteen osakkeita siirrettiin – ja jopa lahjoitettiin - entisen pääministeri Juha Sipilän aikana yhtiöstä pois. Nyt Suomen oma suora omistusaste on Nesteestä enää vain 36,4 prosenttia. Sen myötä hupeni valtion äänivalta yhtiössä.

Nesteen päätös sijoittaa uusi biotuotejalostamo Rotterdamiin on pettymys. Neste on rakennuttamassa kuitenkin parhaillaan kahta uutta öljytankkeria, joiden on määrä valmistua vuoden 2021 lopulla. Uudet alukset on saatava Suomen lipun alle. Tämä pitää sisällään riittävän merenkulun osaamisen niin öljytankkereilla kuin muussakin suomalaisessa kauppalaivastossa. Mennyt jäätalvi laittoi liikenteeseen jälleen seitsemän jäänmurtajaa. Myös niillä on oltava riittävä ja ammattitaitoinen miehistö, jotta murtajat saadaan liikkeelle. Suomalaisen, ammattitaitoisen merimiehistön tulevaisuudesta on pidettävä huolta.

M/t Lunni tuli Suomen lipun alle joulukuussa. Aluksessa on täysin suomalainen miehistö, mikä on ensiarvoisen tärkeää Suomen huoltovarmuuden toimivuuden ja öljykuljetusten turvaamisen osalta.