Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

Satama-ala

Satama-alan osaston kotisivut:

satama-ala.smu.fi
 

Merimies-Unionin satama-alan osasto on yksi valtakunnallisista ammattiosastoista. Osastoon ovat järjestäytyneet satamissa aluspalveluammateissa työskentelevät liiton jäsenet. Aluspalveluihin kuuluvat laivojen kiinnitykset, siirrot ja irrotukset sekä muut laivojen tarvitsemat palvelut satamassaoloaikana.

Osastoon (003) kuuluu jäseniä lähes kaikista merisatamista Haminasta Kemiin. Jäsenistä 90 prosentilla on nimike satamavalvoja. Osaston kotipaikka on Helsinki ja lähes kaikki kokoukset pidetään siellä. Osastoon kuuluu noin 100 jäsentä.

Vahva rooli edunvalvonnassa

Satama-alan jäsenistö kuuluu kunnallisen työ- ja virkaehtosopimuksen sekä kunnallisen ”teknisten sopimuksen” piiriin. Sopimusalan pääsopijajärjestö on JHL. Järjestöt ovat sopineet, että Merimies-Unionilla on pääsopimukseen esitysoikeus. Paikallisella tasolla valitut luottamusmiehet hoitavat oman jäsenkuntansa edunvalvonnan. Tämän ammatti-alan pääluottamusmiehenä toimii osaston puheenjohtaja.

Satama-alan erityispiirteiden vuoksi jäsenten edunvalvonta hoidetaan hieman eri tavoin kuin muissa osastoissa. Osastolla on vahva rooli jäsenten edunvalvonnassa ja lähes joka kokouksessa käsitellään jotain työehtosopimuksen tai työsuhteiden ehtojen tulkintaa. Kokous arvioi asian ja vie sen tarvittaessa Merimies-Unionin asiantuntijoille jatkotoimia varten.

Osastoon otetaan paljon yhteyttä lähes kaikista työhön liittyvistä asioista. Palkanlaskenta tuottaa eniten päänvaivaa, koska erilaiset lisät ovat olennainen osa kokonaispalkkaa. Merimies-Unioni on ajanut jäsenkuntamme palkkasaatavia menestyksekkäästi maksuun. Vaikka kunta-alaa pidetään luotettavana sopijaosapuolena, siellä esiintyy samanlaisia puutteita kuin muillakin työehtosopimusaloilla. Sekin on muistettava, että

jotkin asiat ovat sopimuksenvaraisia ja jotkin eivät. On asioita, jotka ovat ”isännän valtaa;” niille ammattiliitto tai luottamusmies eivät voi mitään.

Satama-alan osasto on Merimies-Unionin kautta jäsenenä European Boatmen’s Association (EBA) -järjestössä. EBA:n tavoitteena on kehittää satamavalvojien ammatillisia valmiuksia, parantaa sosiaalista asemaa, lisätä solidaarisuutta jäsenmaiden välillä ja estää työvoiman polkumyynti satamasektorilla. EBA on vaikuttanut aktiivisesti muun muassa EU:n satamapalveludirektiiviin sekä valmistellut koulutuspaketin

satamahenkilöstön vähimmäispätevyysvaatimuksista.

Kokouksia ja satamakäyntejä

Osasto järjestää kevät- ja syyskokouksia, jotka ovat avoimia kaikille jäsenille.

Osaston puheenjohtaja/pääluottamusmies ja liiton toimitsija tekevät pyydettäessä satamakäyntejä. Tilaisuuksissa kerrotaan liiton ja ammattialan ajankohtaisista asioista sekä kansainvälisistä asioista. Vuorovaikutteisesti jäsenten mielipiteet ja ehdotukset kirjataan ja ne saattavat myöhemmin johtaa vaikka esitykseen seuraavalle TES-kierrokselle.  Eli jäsen saa äänensä kuuluviin!

Satama-alan osasto tukee, neuvoo ja opastaa jäsenten omaehtoista virkistystoimintaa. Osasto on luovuttanut varsinaisen toiminnan järjestämisen alan ammattilaisille ja keskittyy parantamaan jäsenten työelämää koskevia asioita.

Hallitus

puheenjohtaja Tapio Ristimäki
varapuheenjohtaja Mikael Rainosalo

Hallituksen jäsenet:
Juha Vesa
Jorma Sipari
Timo Rouvali
Jarkko Utela
Marko Taipalus

Varalla:
Timo Lammi

Yhteydet

Osaston puheenjohtaja Tapio Ristimäki
puh. +358 50 086 2190