Saarenmaan joulu

Yliperämies Madis Vipp vietti viime joulun laivalla ja pääsee tänä vuonna jouluksi kotiin Viroon Saarenmaalle. 

- Olen työskennellyt Finnlinesilla vuodesta 2012 lähtien. Normaalisti joka toinen joulu ollaan kotona, jos on vakituinen laiva, Madis kertoo.

Madisin äänestä kuulee, että hän odottaa jo mielissään pääsyä kotipuoleen joulunviettoon.

- Ennen joulua laivalle tulee vaihtoporukka ja alus lähtee kuivatelakalle Puolaan. Pääsen itse jouluksi kotiin. Olen ollut viimeiset kaksi joulua töissä. Aina on hyvä päästä jouluksi kotiin. Se tuntuu hyvältä.

Madis asuu Saarenmaalla. Millaiset jouluperinteet ovat saarella?

- Samanlaiset mitä muuallakin Virossa: jos perheessä on pieniä lapsia, tulee joulupukki.

Virossa lauletaan enemmän kuin Suomessa. Lapsille opetetaan päiväkodissa lauluja, joita he esittävät joulupukille, jotta saavat lahjan.

- Meidän perheessä on aina ollut tapana, että joulupukki saapuu jouluaattona 24. päivä koputtelemaan.

Entä miltä näyttää Viron pukki?

- Joulupukilta – ja hän saapuu Suomesta Rovaniemeltä.

Saarenmaalla on usein jouluna lunta, vaikka se on saari ja etelämmässä kuin Suomi. Riippuu vuodesta, onko tienoo valkoinen jouluaattona. Valkeaa tai mustaa, valoa jouluun tarjoaa joulukirkko.

- Käymme perheen kanssa aina joulupäivänä Saarenmaalla joulukirkossa. Siellä on kaunis joulutunnelma.

Aattoiltana ruokaillaan yhdessä perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa.

- Virolaiset jouluruoat ovat lähellä suomalaista jouluruokaa: on possunlihaa, perunaa, kaalia ja kalaa. Sitten oma virolainen jouluruoka: verimakkara. Se taitaa muistuttaa tamperelaista mustaamakkaraa. Rosollia ei syödä Virossa.