Vihreän siirtymän talousvaikutukset Suomelle ovat valtavia

LUT:n tutkimusjohtaja Petteri Laaksonen summaa:

- Kemianteollisuuden tuotteiden valmistus sellutehtaiden hiilidioksidista voi tuottaa Suomelle – sanotaanko - 20 miljardia vuodessa. Suomen vetyklusteri on puolestaan arvioinut, että teknologiateollisuuden vuosittaisen viennin arvo voisi olla 100 miljardia. Tämä on viisinkertainen summa kemikaaleihin nähden - ja järkyttävän iso mahdollisuus Suomelle!​

- Sähköistymisen kautta tapahtuva kasvu on Suomen ainoa kasvumahdollisuus, näkevät Uusiutuvan energian yhdistys, Elinkeinoelämän Keskusjärjestö EK ja Suomen vetyklusteri.

Tarvitsemme nyt rohkeaa päätöksentekoa ja markkinointia sekä toimintaa sen vihreän siirtymän tuotannon edesauttamiseen ja käynnistämiseen. Vihreä siirtymä tuo työtä Suomeen.

- Maailma muuttuu nyt eri tavalla. Ongelma on se, että johto on tottunut toimimaan yhdellä tavalla, ja nyt pitäisi miettiä miten toimitaan uudessa maailmassa. Tämä vaatii uutta ajattelua.

Suomen hallituksen ja yritysjohtajien on keskityttävä nyt investointien hankkimiseen, Suomen markkinoimiseen maailmalla ja ostovoiman kasvattamiseen kotimaassa.

Kuva alla: UPM:n Lappeenrannan biotuotejalostamo, kuva: UPM/Tuomas Uusheimo