Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Jäsenpalvelu
Näytä alasivut

29.11.2019

Postijupakkaan lisää kierroksia – Sirpa Paatero joutui eroamaan


TEKSTI: JUHANI ARO

Postin kiista ei ota laantuakseen, vaikka rauha työmarkkinoille laskeutui jo pari päivää sitten. Tänään hallituksessa omistajaohjauksesta vastannut ministeri Sirpa Paatero (sd.) joutui jättämään eronpyyntönsä. Asiasta kertoi hetki sitten pääministeri Antti Rinne (sd.). Samalla Paatero joutui jäämään sairauslomalle 13.12.2019 saakka.

Rinne oli saman tien puhelinkeskustelussa hyväksynyt Paateron eron. Paatero ei ollut riittävästi informoinut pääministeriä, mutta ilmeisesti ei itsekään ollut täysin kärryillä, mitä Postin hallituksessa oli päätetty.

- Itse olen alusta asti – jo ennen vaaleja ja sen jälkeen koko ajan – todennut myös Postin johdolle, että minun hallitukseni ei tule hyväksymään mitään sopimusheikennyksiä, Rinne sanoi.

Rinteen mukaan Postin hallituksen asemaa käsitellään myöhemmin. Posti oli kuitenkin Rinteen mukaan pyrkinyt peittämään omistajalta työvoiman halpuutuksen päivämääriä. Tähän lankaan Paaterokin kompastui.

Vielä ei ole tietoa, kuka on eronneen omistajaohjausministerin seuraaja.

Itse hallituksen ja pääministerin asemaan jupakalla ei liene vaikutusta. Eduskunnassa on tosin sisällä opposition välikysymys, johon hallituksen voi kaataa. Tämä on kuitenkin Suomessa äärimmäisen harvinaista.